Tiedättehän; joskus on niitä päiviä, kun mikään ei onnistu. Aamupäivällä yritin käydä postittamassa kummitytölleni lahjapaketin. Kirjoitin paperinpalalle osoitteen, sujautin lahjan laukkuuni ja lähdin pyöräilemään postiin. Menin ensin Tiimariin ja ostin pehmustetun kuoren. Etsiessäni lompakkoa laukkuni pohjalta  tajusin lähteneeni matkaan ilman lahjapakettia. Voi surkeuden surkeus!!

Kotiin päästyäni päätin käyttää hyväkseni lapsityövoimaa. Patistin poikani lähtemään asialle puolestani. Poika pumppasi ilmaa polkupyöränsä renkaisiin niin antaumuksella, että unohti lahjapakettikassin pihamaalle. Hengästynyt lapsi soitti postin pihalta, että tulee "ihan kohta" hakemaan kassin... Lahjapaketti on nyt keittiön pöydällä: juuri siinä samassa pisteessä, missä se oli aamupäivälläkin.

Ajattelin ommella pikku pussukan, jotta saisin ajatukseni jonnekin muualle. Mitä vielä! Ompeleminen ei ollut onnistuakseen: ompelukoneesta katkesi neula, alalanka meni alinomaa ruttuun ja saumat vinoilivat kustannuksellani.  Hiljaisuus ja rauha oli mennyttä, kun lapset alkoivat leikkiä hippaa koiran kanssa sen pöydän ympärillä, jonka ääressä ompelin. Hermoni alkoivat kiristyä kuin kuminauha. Pjang ja pjong!

Pussukka oli pakko kuvata. Äkeissäni asettelin sen keskelle kiveä huomaamatta, että jotakin muutakin tuli kuvaan mukaan. Pussilakanahan se siellä narulla roikkuu kuvan vasemmassa reunassa. Räätälin tytär vaikenee ... onneksi.