Naisihmisillä on taipumus joskus liioitella asioita, kuten esimerkiksi omaa kokoaan. Oma kroppa näyttää suhteettoman suurelta, jolloin myös neulomisharrastus saa aivan uudet mittasuhteet. Neuloinpa minäkin Mambo-langasta villatakin. Esittelen takin ehkä myöhemmin, mutta jälkikasvuni mukaan se näyttää aivan muodottomalta. Villatakissa on hieman "kasvunvaraa", joten laitoin sen pesukoneeseen ja toivoin, että 70%:sen villapitoisuutensa ansiosta se kutistuisi hieman. Ei kutistunut. Seuraavaksi suunnittelen saumojen sisäänottoa. Jos se ei onnistu, teen villatakista patalappuja: niitähän jokainen käsistään kätevä emäntä keittiössään tarvitsee! Oloni on silti hieman lohduton, koska historia näyttää toistavan itseään. Kudoin lapaset, jotka suunnittelin huovuttaa pikku kätösiini sopiviksi. Mitä sain aikaan?

Kenelle saisin antaa nämä rukkaset? Kenen käteen nämä hehtaarihanskat sopisivat? Tunnen olevani kuin Tuhkimo-sadun prinssi, paitsi että roolit  tuntuvat menevän hieman sekaisin! Löytyisiköhän Maajussien joukosta joku sopiva rukkasehdokas! "Ah armas, annan sinulle rukkaset! - Kuinka ratki romanttista!

Räätälin tyttärenä olen alkanut harrastaa pukuompelua. Ommella suhautin kummityttöni BabyBorn-nukelle hempeän asukokonaisuuden. Aika kiva!? Jospa uinuva geeniperimäni on jotenkin aktivoitunut? Kyllä tämä ompelu alkaa tuntua paljon helpommalta kuin neulominen!

Jatkan myös pussukkaprojektiani. Kirpparikankaiden hehkuvat värit innoittavat minua. Ja näitä ei tarvitse huovuttaa!!