Jos itseään erehtyy tuijottamaan peilistä muutamankin sekunnin liian pitkään, niin sydän tekee monta extralyöntiä- ja hyppyä. Miksi? No, tietenkin siksi, että kasvoihin on eksynyt aivan liian monta uurretta ja ryppyä. Apua-aa! Kuihdunko minä kuin kukkanen pois? Rypäleestä rusinaksi: ruusunnupusta retaleeksi?

 

Mutta ovatko rypyt nyt kuitenkaan niin katastrofaalisia? Jos on hymyillyt ja nauranut elämässään paljon, niin silmäkulmiin ilmestyvät pirteät, eivät kirpeät, naururypyt. Elämänasenteella on siis paljon merkitystä, minkä näköisenä sitä tällä maankamaralla hieman kypsemmässä iässä vaeltaa! Rypyt ovat merkki eletystä elämästä; miksi oma elämä pitäisi peittää ja häivyttää?

Jos olenkin kaunis, kuin elokuinen, syksyn väreihin kääntyvä lehti? Jos lähdenkin lentoon, saan voimaa uskooni hentoon?

Jos olenkin kaunis kuin kyynel, kuin uusi sivu, käännetty puhdas lehti,

...jos olenkin haikea itku, joka salaa silmiisi ehti?

Voin olla kaunis ja hehkua puolukan lailla...

... ja elää huolia, murheita vailla!

Auts... Huomaan olevani taas niin kovin tunteellinen ja runollinen. Eilen olin ihan erilainen elli, ei lohduttanut leivos, ei karamelli! Toivottavasti pystynkin pysymään niistä erossa! Kypsykää puolukat!!!

Ompelin tänään kaksi uutta pussukkaa. Myönnän, ettei tämä ole enää pelkkää vetoketjun ompelemisharjoittelua. (Pari ryppyä näissäkin, huomaan...) Minussa asuu pieni "kaupparatsu": olen ajatellut osallistua tänä vuonna joillekin joulumarkkinoille! Kopoti-kopoti! Hopoti-hoi! Moi!